Perhekeskeisyys omaishoitajien sijaistamisessa

Viimeaikoina on uutisoitu, että omaishoitajat toivoisivat mahdollisuutta saada omaishoidon sijaistamista omaan kotiin. On hyvä, että omaisia on kuultu ja sen myötä kiinnitetään huomiota myös ikääntyneiden hyvinvointiin. Suomessa tekee arviolta 60 000 henkeä omaishoitoa ja vain kolmasosa saa omaishoidon tukea. TtM, tohtorikoulutettava Marjo Ring on tutkinut omaishoitajien näkemyksiä ja kokemuksia heidän työstään.

Ring haastatteli kymmentä puoliso-omaishoitajaa. Aineiston analyysin perusteella hän jakoi tulokset neljään luokkaan: 1) omaishoitaja ja hoidettava perheenä, 2) omaishoitaja on järjestelmän näkymätön toimija, 3) lomat ja vapaat jaksamisen tukena ja 4) psyykkisen tuen tarve. Uutisartikkeli kannattaa lukea kokonaan, mutta tässä nostetaan muutama asia omaishoitajien lomista ja vapaista.

oot niinkun kokonaan hoitamassa siinä kokonaisuutta. Sää hoidat niin kun kahden ihmisen asiat ja koko huushollin ja kaikki”

Kokonaisuudessan omaishoitajat kokivat työnsä vaativaksi, vastuulliseksi ja osin yksinäiseksi. He kokivat myös antaneensa kaikkensa puolison hyväksi ja unohtaneensa omat tarpeensa ja halunsa. Tutkimuksen mukaan omaishoitajat tarvitsevat vapaata itselleen tärkeille asioille. Tätä ei kuitenkaan järjestelmä riittävän hyvin tue. Vaikka heillä on kuukautta kohden kolme vapaapäivää, ei hoidettava läheinen usein ole halukas lähtemään kodin ulkopuolelle hoitoon. Usein omaishoitajille tärkeät tapahtumat tai harrastukset ajoittuvat iltaan ja viikonloppuihin, jolloin taas kunnan tarjoama apu ei ole saatavilla.

Tämäkin tutkimus osoittaa, että perhekeskeinen työskentelytapa voisi auttaa tukemaan omaishoitajaa arvokkaassa työssään. Useat omaishoitajat ovat kertoneet, että he eivät välttämättä halua edes olla kokonaista vuorokautta erossa läheisestään. Heille riittää jo muutamankin tunnin tai päivän vapaa.

Oletko sinä tai toinen vanhemmastasi omaishoitaja? Onko sinulla tarpeita omaishoidon sijaistamiselle? Tarjoamme omaishoidon sijaistamista ikääntyneen omaan kotiin. Soita 044 536 0704 tai OTA YHTEYTTÄ TÄSTÄ!