Auttakaa Almaa!

Työskentelin noin 20 vuotta sitten eräässä vanhainkodissa Helsingissä. Olin tuolloin juuri valmistunut ja päässyt ensimmäiseen hoitoalan työpaikkaan. Itseasiassa minulla ei ollut vielä asuntoa, kun muutin Helsinkiin. Työnantaja tarjosi huonetta käyttööni vanhainkodista ja tartuin tilaisuuteen. Asuin siis vanhainkodissa 19 vuotiaana. En tosin asunut iäkkäiden kanssa vaan vanhainkodin kellarissa olevassa varastohuoneessa. Kokemus sinänsä.

Tuossa vanhainkodissa asui myös Alma. Hän oli jo noin 90-vuotias. Alzheimer oli tehnyt työnsä hänessä ja toimintakyky oli hiipunut. Toisinaan hän koki turvattomuutta. Ehkä ahdistustakin. Päivittäin käytävillä kuului pyytävät huudot: ”AUTTAKAA ALMAA!”. Hän pyysi apua. Ja sitä hän myös sai. Vaikka Alma asui vanhainkodissa, hän koki turvattomuutta. Hän tarvitsi ihmisen apua; usein läsnäoloa ja kosketusta.

Suomessa on hieman yli miljoona 65 vuotta täyttänyttä. Ikääntyneistä 75 vuotta täyttäneistä vajaa puolet asuu yksin omassa kodissaan. Ikääntyneiden määrä kasvaa lähivuosina merkittävästi. Joidenkin arvioiden mukaan vuonna 2030 yli 65 vuotiaita on jo 1,5 miljoonaa. Kotona tullaan asumaan siis pidempään ja vanhemmaksi. Myös Sinun naapurissa asuu todennäköisesti vähintään yksi ikääntynyt naapuri.

Alma tarvitsi läsnäoloa ja turvaa vanhainkodissa. Tällaisia Alman kaltaisia ikääntyneitä asuu jo nyt, mutta lähitulevaisuudessa tulee entisestään enemmän asumaan kotona. Terveysteknologiasta on paljon apua ja se lisää turvallisuutta. Se on hyvä asia, mutta se ei kuitenkaan korvaa ihmistä kokonaan. Almat tarvitsevat tulevaisuudessakin ihmisten apua; hoivaa ja hoitoa.

Tutustu tuotteisiimme tästä!

 

Kirjoittanut:

Pietari Heikkilä, TtM, Sh (AMK), Lh

Tagged , , , .